Ozin ka­pi­nal­li­set

L. Frank Baum

1. luku: Tip valmistaa kurpitsapään

Ozin maan pohjoisosassa, gillikinien maassa, asui nuori poika nimeltä Tip. Hänen nimensä oli oikeastaan pitempi, sillä vanha Mombi vakuutti usein, että pojan koko nimi oli Tippetarius; mutta kenenkään ei odotettu lausuvan niin pitkää sanaa, kun ”Tip” kävi aivan yhtä hyvin.

Poika ei muistanut vanhemmistaan mitään, sillä hänet oli jo aivan pienenä tuotu Mombi-nimisen vanhan naisen kasvatettavaksi, eikä tämän maine ikävä kyllä ollut parhaasta päästä. Gillikineillä näet oli syytä epäillä hänen harjoittavan taikuutta, ja siksi he arastelivat olla hänen kanssaan tekemisissä.

Mombi ei ollut varsinaisesti noita, sillä sitä osaa Ozin maasta hallitseva hyvä noita oli määrännyt, ettei hänen valtakunnassaan saanut olla muita noitia. Niinpä Tipin holhooja ymmärsi, että halusipa hän harjoittaa taikuutta kuinka kovasti tahansa, lain mukaan hän sai olla vain velhotar tai korkeintaan naisvelho.

Tipin piti kantaa metsästä polttopuita, jotta vanha nainen saisi patansa kiehumaan. Hän myös kuokki maissipeltoja ja kuori tähkiä sekä ruokki siat ja lypsi nelisarvisen lehmän, joka oli Mombin erityinen ylpeydenaihe.

Mutta älkää luulko, että hän teki työtä kaiken aikaa, sillä se olisi hänen mielestään tehnyt hänelle pahaa. Kun Tip lähetettiin metsään, hän kiipesi usein puihin hakemaan linnunmunia tai huvitteli ajamalla takaa vikkeliä valkoisia kaneja tai onkimalla puroista taivutetuilla nuppineuloilla. Sitten hän keräsi kiireesti sylillisen puita ja kantoi ne kotiin. Ja kun hänen olisi pitänyt työskennellä maissipelloilla ja korkeat korret kätkivät hänet Mombin katseilta, Tip kaiveli usein taskurottien koloja tai – jos siltä tuntui – kävi selälleen maissirivien väliin ja otti nokoset. Kun hän näin varoi kuluttamasta voimiaan loppuun, hänestä kasvoi niin vahva ja vankka kuin poika suinkin voi olla.

Mombin merkillinen taikuus pelotti usein hänen naapureitaan, ja nämä kohtelivat häntä hänen outojen voimiensa tähden arastellen mutta kunnioittavasti. Tip sen sijaan vihasi häntä avoimesti eikä vaivautunut salaamaan tunteitaan. Joskus hän tosiaan kohteli vanhaa naista vähemmän kunnioittavasti kuin olisi pitänyt, olihan tämä hänen holhoojansa.

Mombin maissipelloilla oli kurpitsoja, jotka lepäsivät kullanpunaisina vihreiden korsirivien välissä; ne oli istutettu ja niitä oli hoidettu huolella, jotta nelisarvinen lehmä voisi syödä niitä talvella. Mutta eräänä päivänä, kun kaikki maissi oli jo leikattu ja pinottu ja Tip kantoi kurpitsoja navettaan, hän sai päähänsä tehdä ”kurpitsalyhdyn” ja koettaa säikäyttää vanhan naisen sillä.

Niinpä hän valitsi komean, suuren kurpitsan – sellaisen, joka hohti oranssinpunaisena – ja ryhtyi kaivertamaan sitä. Veitsenkärjellä hän teki kaksi pyöreää silmää, kolmikulmaisen nenän ja kuunsirpin muotoisen suun. Valmiita kasvoja ei voinut sanoa varsinaisesti kauniiksi, mutta niillä oli niin suuri ja leveä hymy ja niin hilpeä ilme, että Tipkin nauroi katsellessaan ihaillen työtään.

Lapsella ei ollut leikkitovereita, joten hän ei tiennyt, että pojat usein koversivat ”kurpitsaukon” sisältä tyhjäksi ja panivat syntyneeseen koloon palavan kynttilän, jotta kasvot näyttäisivät pelottavammilta; mutta hän keksi itse keinon, joka lupasi olla aivan yhtä tehokas. Hän päätti rakentaa miehen hahmon, jonka päänä olisi tuo kurpitsa, ja pystyttää sen paikkaan, jossa vanha Mombi joutuisi sen kanssa kasvotusten.

”Ja sitten”, Tip sanoi itsekseen naurahtaen, ”se kiljuu kovempaa kuin ruskea sika, kun vedän sitä hännästä, ja tärisee pelosta pahemmin kuin minä viime vuonna, kun sairastin horkkaa!”

Hänellä oli runsaasti aikaa suoriutua tästä tehtävästä, sillä Mombi oli lähtenyt erääseen kylään – ostamaan ruokatarpeita, niin hän sanoi – ja matka kesti vähintään kaksi päivää.

Niinpä hän lähti kirves mukanaan metsään ja valitsi muutamia vankkoja, suoria nuoria puita, jotka hän kaatoi ja karsi oksista ja lehdistä. Niistä hän aikoi tehdä ukolleen käsivarret, jalat ja jalkaterät. Vartaloa varten hän irrotti suuren puun rungon ympäriltä paksun kaarnalevyn ja muovasi sen suurella vaivalla suunnilleen sopivan kokoiseksi lieriöksi, jonka reunat hän kiinnitti yhteen puutapeilla. Sitten hän nivelsi raajat huolellisesti ja kiinnitti ne vartaloon veitsellä vuolemillaan tapeilla, iloisesti vihellellen.

Kun tämä urakka oli saatu valmiiksi, alkoi hämärtää, ja Tip muisti, että hänen piti lypsää lehmä ja ruokkia siat. Niinpä hän otti puu-ukkonsa ja kantoi sen mukanaan takaisin talolle.

Illan mittaan Tip pyöristi keittiössä tulen valossa huolellisesti nivelten kaikki reunat ja silotti karheat kohdat siististi ja taitavasti. Sitten hän asetti hahmon seisomaan seinää vasten ja ihaili sitä. Se näytti huomattavan pitkältä jopa täysikasvuiseksi mieheksi, mutta pienen pojan silmissä se oli hyvä puoli, eikä Tipillä ollut mitään luomuksensa kokoa vastaan.

Kun Tip seuraavana aamuna tarkasteli työtään uudelleen, hän huomasi unohtaneensa tehdä nukelle kaulan, jonka avulla kurpitsapään voisi kiinnittää vartaloon. Niinpä hän meni taas metsään, joka ei ollut kaukana, ja hakkasi puusta useita paloja, joilla saisi työnsä valmiiksi. Palattuaan hän kiinnitti vartalon yläpäähän poikkipuun ja teki sen keskikohdan läpi reiän, joka pitäisi kaulan pystyssä. Kaulaksi tulevan puupalan yläpään hän myös teroitti, ja kun kaikki oli valmista, Tip asetti kurpitsapään kaulalle, painoi sen kunnolla paikalleen ja totesi sen sopivan oikein hyvin. Hän saattoi kääntää päätä mielensä mukaan puolelle tai toiselle, ja käsivarsien ja jalkojen saranoiden ansiosta hän sai nuken mihin asentoon halusi.

”No niin”, Tip julisti ylpeänä, ”tämä on kyllä oikein hieno mies, ja tämän pitäisi säikäyttää vanha Mombi kiljumaan useampaan kertaan! Mutta paljon elävämmältä se näyttäisi, jos sen pukisi kunnolla.”

Vaatteiden löytäminen ei näyttänyt helpolta, mutta Tip penkoi rohkeasti suuren arkun, jossa Mombi säilytti kaikkia muistoesineitään ja aarteitaan, ja aivan pohjalta hän löysi violetit housut, punaisen paidan ja vaaleanpunaisen liivin, jossa oli valkoisia pilkkuja. Ne hän kantoi ukolleen ja onnistui pukemaan olennon reippaan näköiseksi, vaikka vaatteet eivät istuneet kovin hyvin. Mombin neulesukat ja Tipin omat kovin kuluneet kengät täydensivät ukon asun, ja Tip oli niin ihastuksissaan, että hypähteli tanssien ja nauroi ääneen poikamaisen riemun vallassa.

”Minun täytyy antaa hänelle nimi!” hän huudahti. ”Näin kelpo miehellä täytyy toki olla nimi. Taidanpa”, hän lisäsi hetken mietittyään, ”antaa kaverille nimeksi ’Jack Pumpkinhead’!”

---