Maa­il­man ympäri 80 päi­väs­sä

Jules Verne

1. luku

Jossa Phileas Fogg ja Passepartout hyväksyvät toisensa, toinen isäntänä, toinen palvelijana.

Vuonna 1872 herra Phileas Fogg asui Burlington Gardensissa osoitteessa Saville Row 7, samassa talossa, jossa Sheridan oli kuollut vuonna 1814. Hän oli Reform-klubin huomattavimpia jäseniä, vaikka näytti aina välttelevän huomion herättämistä; arvoituksellinen henkilö, josta ei juuri muuta tiedetty kuin että hän oli hienostunut maailmanmies. Hänen sanottiin muistuttavan Byronia – ainakin hänen päänsä oli byronilainen; mutta hän oli parrakas, tyyni Byron, joka olisi saattanut elää vielä tuhat vuotta vanhenematta.

Englantilainen Phileas Fogg varmasti oli, mutta epävarmempaa oli, oliko hän lontoolainen. Häntä ei koskaan nähty pörssissä, ei Englannin pankissa eikä ”Cityn” kauppakonttoreissa; Lontoon satama-altaisiin ei koskaan saapunut yhtään hänen omistamaansa laivaa; hänellä ei ollut julkista virkaa; hän ei ollut koskaan kirjoittautunut yhteenkään Inns of Court -lakimieskiltaan, ei Templeen, Lincoln’s Inniin eikä Gray’s Inniin; eikä hänen äänensä ollut koskaan kaikunut kanslerinoikeudessa, Exchequerissä, Queen’s Benchissä eikä kirkollisissa tuomioistuimissa. Hän ei varmasti ollut tehtailija, ei kauppias eikä maanviljelystä harrastava herrasmies. Hänen nimensä oli tuntematon tiedeseuroissa ja oppineiden yhdistyksissä, eikä hänen koskaan tiedetty osallistuneen Royal Institutionin tai London Institutionin, käsityöläisyhdistyksen tai taiteiden ja tieteiden instituutin viisaisiin neuvonpitoihin. Hän ei itse asiassa kuulunut yhteenkään niistä lukuisista seuroista, joita Englannin pääkaupungissa kuhisi, Harmonic-seurasta aina hyönteistutkijoiden seuraan, joka oli perustettu pääasiassa tuhohyönteisten hävittämiseksi.

Phileas Fogg kuului Reform-klubiin, siinä kaikki.

Hän oli päässyt tähän tarkoin jäsenensä valitsevaan klubiin varsin yksinkertaisella tavalla.

Häntä oli suositellut Barings, jossa hänellä oli avoin luotto. Hänen sekkinsä lunastettiin säännönmukaisesti heti esitettäessä hänen käyttötililtään, jolla oli aina runsaasti varoja.

Oliko Phileas Fogg rikas? Epäilemättä. Mutta ne, jotka tunsivat hänet parhaiten, eivät osanneet kuvitellakaan, miten hän oli hankkinut omaisuutensa, ja herra Fogg itse oli viimeinen ihminen, jolta sitä kannatti tiedustella. Hän ei ollut tuhlaavainen eikä toisaalta saita; aina kun hän tiesi rahaa tarvittavan johonkin jaloon tai hyödylliseen tarkoitukseen tai hyväntekeväisyyteen, hän antoi sitä kaikessa hiljaisuudessa ja toisinaan nimettömänä. Hän oli sanalla sanoen ihmisistä vaiteliain. Hän puhui hyvin vähän ja vaikutti vähäpuheisuutensa vuoksi sitäkin arvoituksellisemmalta. Hänen päivittäisiä tapojaan saattoi aivan hyvin tarkkailla; mutta hän teki kaiken niin täsmälleen samoin kuin aina ennenkin, että uteliaat olivat kerrassaan ymmällään.

Oliko hän matkustellut? Luultavasti, sillä kukaan ei näyttänyt tuntevan maailmaa häntä paremmin; ei ollut niin syrjäistä kolkkaa, ettei hän olisi näyttänyt tuntevan sitä läpikotaisin. Hän oikaisi usein muutamalla selkeällä sanalla klubin jäsenten tuhansia arveluja kadonneista matkamiehistä, joista ei ollut kuulunut mitään, ja osoitti, mikä todella oli todennäköistä; hänellä näytti olevan jonkinlainen selvänäön lahja, niin usein tapahtumat osoittivat hänen ennustuksensa oikeiksi. Hänen oli täytynyt matkustella kaikkialla, ainakin mielessään.

Ainakin oli varmaa, ettei Phileas Fogg ollut moneen vuoteen poistunut Lontoosta. Ne, joilla oli kunnia tuntea hänet muita paremmin, vakuuttivat, ettei kukaan voinut väittää koskaan nähneensä häntä missään muualla. Hänen ainoat ajanvietteensä olivat sanomalehtien lukeminen ja vistin pelaaminen. Hän voitti usein tässä pelissä, joka hiljaisena ajanvietteenä sopi hänen luonteelleen; voitot eivät kuitenkaan koskaan päätyneet hänen kukkaroonsa, vaan ne pantiin talteen hänen hyväntekeväisyyttään varten. Herra Fogg ei pelannut voittaakseen vaan pelaamisen vuoksi. Hänen silmissään peli oli kilpailua, kamppailua vaikeutta vastaan, mutta liikkumatonta, rasittamatonta kamppailua, juuri hänen makunsa mukaista.

Phileas Foggilla ei tiedetty olevan vaimoa eikä lapsia, mikä voi sattua kunniallisimmillekin ihmisille, eikä sukulaisia tai läheisiä ystäviä, mikä on varmasti harvinaisempaa. Hän asui yksin Saville Row’n talossaan, jossa kukaan ei käynyt. Yksi ainoa palvelija riitti palvelemaan häntä. Hän söi aamiaisensa ja päivällisensä klubilla matemaattisen täsmällisesti määrättyinä aikoina, samassa huoneessa, saman pöydän ääressä, eikä koskaan aterioinut muiden jäsenten seurassa, saati tuonut mukanaan vierasta; ja tasan puoliltaöin hän palasi kotiin ja meni heti vuoteeseen. Hän ei koskaan käyttänyt niitä viihtyisiä huoneita, joita Reform-klubi tarjosi etuoikeutetuille jäsenilleen. Saville Row’lla hän vietti kymmenen tuntia vuorokaudesta, nukkuen tai tehden toilettiaan. Kun hän halusi kävellä, hän asteli tasaisin askelin mosaiikkilattiaisessa eteishallissa tai pyöreässä galleriassa, jonka kupolia kannatteli kaksikymmentä punaisesta porfyyristä tehtyä joonialaista pylvästä ja jota valaisivat siniseksi maalatut ikkunat. Kun hän söi aamiaista tai päivällistä, klubi käytti kaikkia voimavarojaan – keittiöitään ja ruokakomeroitaan, juomavarastoaan ja maitovarastoaan – täyttääkseen hänen pöytänsä herkullisimmilla antimillaan; häntä palvelivat vakavailmeisimmät tarjoilijat frakeissaan ja flanellipohjaisissa kengissään ja tarjoilivat ruoat erityisissä posliiniastioissa hienoimmilla pellavaliinoilla katettuun pöytään; klubin karahveissa, joiden muotti oli kadonnut, oli hänen sherrynsä, portviininsä ja kanelilla maustettu bordeauxviininsä; ja hänen juomansa jäähdytettiin virkistävän viileiksi jäällä, jota tuotiin suurin kustannuksin Amerikan järviltä.

Jos tällä tavoin eläminen on omalaatuisuutta, on myönnettävä, että omalaatuisuudessa on jotakin hyvää.

Saville Row’n talo ei ollut ylellinen, mutta tavattoman mukava se oli. Asukkaan elämäntavat eivät vaatineet paljon talon ainoalta palvelijalta, mutta Phileas Fogg edellytti tältä miltei yli-inhimillistä täsmällisyyttä ja säännöllisyyttä. Juuri tänä lokakuun toisena päivänä hän oli erottanut James Forsterin, koska tuo epäonninen nuorukainen oli tuonut hänelle parranajovettä, jonka lämpötila oli kahdeksankymmentäneljä Fahrenheit-astetta kahdeksankymmenenkuuden sijasta; nyt hän odotti tämän seuraajaa, jonka oli määrä saapua taloon yhdentoista ja puoli kahdentoista välillä.

Phileas Fogg istui ryhdikkäästi nojatuolissaan, jalat tiiviisti yhdessä kuin krenatöörillä paraatissa, kädet polvilla, vartalo suorana ja pää pystyssä; hän tarkkasi herkeämättä monimutkaista kelloa, joka näytti tunnit, minuutit, sekunnit, päivät, kuukaudet ja vuodet. Tasan puoli kahdeltatoista herra Fogg lähtisi jokapäiväiseen tapaansa Saville Row’lta ja menisi Reform-klubiin.

Samassa kuului koputus sen viihtyisän huoneen ovelta, jossa Phileas Fogg istui, ja erotettu palvelija James Forster ilmestyi näkyviin.

”Uusi palvelija”, hän sanoi.

Kolmikymmenvuotias nuori mies astui esiin ja kumarsi.

”Olette käsittääkseni ranskalainen”, Phileas Fogg kysyi, ”ja nimenne on John?”

”Jean, jos sallitte, herra Fogg”, tulokas vastasi, ”Jean Passepartout. Se sukunimi on tarttunut minuun, koska minulla on luontainen kyky siirtyä ammatista toiseen. Olen uskoakseni rehellinen, herra Fogg, mutta suoraan sanoen minulla on ollut monta ammattia. Olen ollut kiertävä laulaja ja sirkusratsastaja; silloin tein hyppyjä kuin Leotard ja tanssin nuoralla kuin Blondin. Sitten ryhdyin voimistelunopettajaksi saadakseni lahjani paremmin käyttöön; sen jälkeen olin kersanttina Pariisin palokunnassa ja autoin sammuttamaan monta suurpaloa. Mutta jätin Ranskan viisi vuotta sitten, ja kun halusin maistaa kotielämän suloja, ryhdyin kamaripalvelijaksi täällä Englannissa. Kun olin vailla paikkaa ja kuulin, että herra Phileas Fogg on Yhdistyneen kuningaskunnan täsmällisin ja säännöllisintä elämää viettävä herrasmies, olen tullut luoksenne, herra Fogg, siinä toivossa, että saisin elää teidän kanssanne rauhallista elämää ja unohtaa jopa Passepartout’n nimen.”

”Passepartout sopii minulle”, herra Fogg vastasi. ”Minulle on annettu teistä hyvät suositukset; olen kuullut teistä hyvää. Tunnette ehtoni?”

”Kyllä, herra Fogg.”

”Hyvä! Paljonko kello on?”

”Kaksikymmentäkaksi minuuttia yli yksitoista”, Passepartout vastasi ja veti taskunsa uumenista valtavan hopeakellon.

”Kellonne on jäljessä”, herra Fogg sanoi.

”Suokaa anteeksi, herra Fogg, se on mahdotonta –”

”Kellonne on neljä minuuttia jäljessä. Samantekevää; riittää, että virheestä huomautetaan. Tästä hetkestä alkaen olette palveluksessani: tänään keskiviikkona, lokakuun toisena päivänä, kello yksitoista kaksikymmentäyhdeksän aamupäivällä.”

Phileas Fogg nousi, otti hattunsa vasempaan käteensä, pani sen koneellisella liikkeellä päähänsä ja lähti sanaakaan sanomatta.

Passepartout kuuli ulko-oven sulkeutuvan kerran; hänen uusi isäntänsä lähti ulos. Hän kuuli sen sulkeutuvan uudelleen; hänen edeltäjänsä James Forster lähti vuorostaan. Passepartout jäi yksin Saville Row’n taloon.

---